Luukku 12 | Kestohedelmäpussi

Meillä asuu vastuuntuntoinen nuori, joka on hiljalleen saanut vanhempansa kiinnittämään huomiota mm. muovin kulutukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokakaupassa käydessämme meillä on ostoskassit (kestokassit) mukana, emmekä osta kaupasta muovikasseja. Lisäksi hedelmiä ja vihanneksia ostaessa käytämme kestopusseja. Näitä jälkimmäisiä tuntuu olevan ihan liian vähän, joten tänään teemme Kestohedelmäpusseja.

NÄITÄ TARVITSET

  • verkkomaista kangasta, esim. valoverho tms. 
  • nyöriä tai hiuslenkkejä ja pieni pätkä nauhaa
  • palan puuvillakangasta
  • ompelukoneen

Leikkaa verhosta haluamasi kokoinen pussi. Esim. 25cm x 35 cm on jo aika hyvän kokoinen. Hyödynnä taite niin, että sinulle jää vain pohja ja toinen sivusauma ommeltavaksi. Myös verhon hulpioreuna on hyvä hyödyntää tässä pussin yläosaksi. Näin säästyt huolittelemiselta.


Leikkaa puuvillakankaasta 6cm x 14cm palanen, taita kahtia oikeat puolet vastakkain ja ompele pitkä sekä lyhyt sivu. Käännä oikeinpäin. Tähän tulee vaakaetiketti. 


Leikkaa nauhasta n. 4 cm:n pituinen pätkä. Pussinsulkija kumilenkki kiinnitetään sillä pussiin. Vaihtoehtoisesti voit ommella yläreunaan nauhakujan ja pujotella siihen kiristysnauhan.


Ompele pussin pitkä sivu oikeat puolet vastakkain niin, että sulkijalenkki tulee pussin yläosaan ja etikettipaikka vähän alemmas. Molemmat ommeltavan sauman väliin niin, että kun pussi käännetään oikein päin, ne ovat oikealla puolella sivusaumassa. Katso kuva alla.


Näin pussi on valmis käyttöön! 


Näitä on aika nopea tehdä, joten hyvin ehtii vielä pukinkonttiin! 

Oletko jo kokeillut aiemmin tai innostuitko nyt kokeilemaan? 

Touhukasta torstaita Sinulle! 

Ihana kun kävit ♥ 

 

6 kommenttia

  1. Hieno idea ja loistavaa kierrätystä! Minä olen haaveillut ompelukoneesta, jotta pääsisi kaikkea kivaa kokeilemaan:) Leppoisaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vähemmän joutuu heittämään tavaraa roskiin, sitä parempi mieli itselle tulee :) Siksi yritän hyödyntää ja kierrättää kaiken mahdollisen. Muistithan kirjoittaa joulupukille tuosta ompelukonetoiveesta??

      Poista
  2. Ihana tämä sinun joulukalenterisi. Koko ajan tulee uusia kivoja vinkkejä. Mukavan touhutorstai-illan toivotukset sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana palaute ❤️ Hyvä jos tästä on iloa ja hyötyä 😊

      Poista
  3. Olipa kätevän oloinen sulkijalenkki ja hyvä ohje. Kiva joulukalenteri sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ Totesin tällaisen sulkijalenkin kätevämmäksi käyttää kuin nyörin 😊

      Poista