Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

Tähtihuppari Jujunan kaavalla

Pikkuhiljaa alkaa ompeluinnostus taas nostaa päätään. Osuutta asiaan taitaa hyvin vahvasti olla eräällä aiheeseen liittyvällä ohjelmalla. Sain nimittäin juuri päätökseen The Great British Sewing Bee -sarjan ja voi mikä herkku se olikaan! Jos et vielä ole katsonut niin nyt hopihopi Yle Areenasta etsimään! Löytyy nimellä Suuri ompelukisa. Ohjelma muistutti taas siitä, että voisi olla rohkeampi, ennakkoluulottomampi ja uskoa omaan tekemiseensä enemmän. 

Ohjelman jäljiltä mielessä on jo monta suunnitelmaa kangasvarastojeni pienentämiseksi. Tämä tähtihuppari valmistui kuitenkin ennen tätä inspiroitumista. 

Ehkä noin vuosi sitten tilasin Saksasta Stoffmarkt Online.de kankaita, lähinnä collegea ja trikoota. Sieltä bongasin tämän tähtikuvioidun collegen ja siihen sopivan valmisresorin. Ajatuksena jo silloin oli tehdä itselle huppari.

 

Kaavaa tälle etsin useammasta lehdestä, sillä halusin löytää jonkin uuden hyvän kaavan. Vaihtoehtoja lopulta löytyi montakin. Olin kuitenkin hupparin verran varannut kangasta, joten kaavaksi valikoitui Jujunan huppumekko Suuri Käsityö 9/2020 lehdestä. Lyhensin sen vain hupparin mittaan.



 

Tykkään siitä, että kankaan tähdet eivät ole ihan särmät vaan tuollaiset vintaget. Se antaa hupparille luonnetta. Valmisresorissa sattui olemaan juuri oikeat sävyt ja kultaraita piste iin päälle.



Kaavaa ei tarvinnut muutoin muokata vaan se oli sellaisenaan sopiva. Usein varsinkin takakappale jää mulla vyötäröltä hieman pussille, mutta tässä se oli just hyvä. Jujunan kaavoista myös ilmainen Kuura-hupparikaava on ollut mun kurveille passeli. 



Tällä kaavalla täytyy kyllä tehdä tuo mekkoversiokin sekä hupulla että ilman. Tinttamarilta ennakkotilattu Ruskapioni huutelee päästä mekkoseksi, joten ompelemisiin!


Käsityöpussukka jämäkankaista x2

 Ompelutöistä tahtoo jäädä kaikenkokoisia tilkkuja ja ainakin itse tulee säästettyä ihan pienimmätkin jatkojalostusta varten. Etenkin hiuspompuloita varten minulla on jo melkoinen jemma. Viimeksi kangaskaappia siivotessa vastaan tuli kuitenkin reilumman kokoisia paloja ja lähdin miettimään niistä jonkinlaista projektia. Aika nopsaan päädyin tekemään käsityöpussukoita, sillä niitä on kiva antaa lahjaksi käsitöitä harrastaville ystäville ja tutuille. 

Ensimmäisestä pussukasta tuli aika maalaisromanttisen tyylinen; ruutukangasta yhdistettynä vesivärimäiseen kukkakankaaseen. Molemmat kankaat olen saanut äidiltäni ja ne on jämäkankaita verhoista sekä pöytäliinasta, muistaakseni. En yleensä koskaan kieltäydy, mikäli minulle tarjotaan tilkkuja... =D




Pussukassa on myös vuori, siitä ei vaan sattunut tulemaan yhtään kuvaa. Tämän voisi tehdä kyllä ilmankin, mutta kyllä vuori tuo pussukkaan ryhtiä ja siitä tulee viimeistellymmän oloinen. 

Tänne sujahtaakin mukavasti muutama lankakerä ja keskeneräinen neuletyö! 



Toisesta pussukasta tulikin sitten ihan vastakohta. Tähän käytin papukaija-aiheista puuvillakangasta sekä mustaa keinonahkaa. Jälkimmäinen oli entisessä elämässään mekkonen, joita ostin muutama vuosi sitten alennusmyynnistä muutaman euron kappalehintaan. Silloin oli jo ajatuksena hyödyntää materiaali laukkuihin. 




Kuvauspäivänä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja heitti sälekaihdinten läpi aika viidakkomaisen tunnelman. Sopi erittäin hyvin teemaan! 

Mekossa oli päällitikatut saumat keskellä edessä ja hyödynsin ne sekä pohjakappaleessa, että nyörikujassa. Kiristysnauhaksi laitoin kirkkaanpunaista nyöriä, joka oli mielestäni ainoa oikea väri tähän. Tässäkin pussukassa on vuori.



Kaava on simppeli, mutta kankaita yhdistelemällä ja nauhoja ym. lisäämällä saat pussukasta rajattomasti erilaisia variaatioita. Tämä on suhteellisen nopsa tehdä ja vaikka useampi sarjana yhdellä kertaa. 


#kasvomaskitalkoot

 Heinäkuulla ystäväni kysäisi, että tekisinkö parit festarimaskit hänelle ja hänen serkulleen? No ilman muuta olin valmis! Tarkoitukseni oli ollut jo keväästä asti kokeilla muutamaa mallia, mutta en ollut ehtinyt. Nyt tuli hyvä syy harjoitella maskin ompelua. 

Omaa silmää miellyttänyt malli ja ohje siihen löytyi Naisten Valmiusliito Ry:n sivuilta. Sama löytyy myös Marttojen sivulta. Kaavan saat myös tuolta tulostettua näppärästi! 

 


 

Vähän muokkailin kaavaa ja tein kuminauhatkin kiinteänä tuohon sivuille. Lisäksi istuvuuden parantamiseksi laitoin laskokset sivuille. 

Käytin pelkästään puuvillakankaita ja tilkkulaatikosta löytyikin festareille sopivaa, aika pirtsakkaa kangasta! Tein myös toiset vähän hillitymmät maskit, jotta voi valita vähän fiiliksenkin mukaan. Vaikka asia onkin vakava, niin eihän maskien tarvitse tylsiä olla! 

 


 

Ihan paras palaute tekijälle on tietysti kuva, jossa tuote on käytössä. Niin tässäkin tapauksessa. Serkukset lähettivät festaritunnelmista kuvat molemmista maskeista. Näistä välittyi niin kiva tunnelma, että Naisten Valmiusliitto Ry pyysi lupaa käyttää näitä kuvia omassa mainonnassaan. Ja tottahan lupa annettiin! 

 



Samalla kaavalla tein sitten myös pääkaupunkiseudulla asuvalle pojalleni maskeja junamatkoja varten. Vaikka meidän kaupungissa ei tartuntatapauksia ole, ainakaan tilastoihin päässeitä, niin tein myös tyttärelleni ja itselleni jo varalle. Miehenkin maski on ompelua vaille valmis!



Oletko sinä jo ommellut maskeja? Olisiko vinkata hyvä laskosmaskin kaava? 



Käsityövuosi 2020 - suunnitelmat

Uutta käsityövuotta alkaa olla jo kohta kuukausi takanapäin ja ajattelin vähän kirjata suunnitelmia ja toiveita tälle vuodelle. Voi sitten vuoden lopussa summata mitä tuli tehtyä ja mitkä suunnitelmat jäivät suunnittelun asteelle!

TO DO:

ANNILLE HOUSUT
Tytär pyysi, että tekisin hänelle housut omien mittojen mukaan. Siinäpä onkin mukavasti haastetta kun ei tuota kuosittelua ole juurikaan sitten kouluaikojen tullut tehtyä. Haaveissa toki ollut viimeaikoina useastikin, joten tässäpä pääsee sitäkin treenaamaan. Täytyy varmaan puhallella koulukirjoista pölyt pois ja ryhtyä opiskelemaan :) 

PITKÄ COLLEGETAKKI ITSELLE
Tästä olen haaveillut koko viime syksyn, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä. Heti kun näin Ommellisen Rentoilutakin ihastuin siihen ihan satasella! Ellen olisi pihi, olisin voinut tilata valmiin, mutta ajatus on kuitenkin tehdä vastaavanlainen ihan itse. Jujunan Summer Night olisi tähän täydellinen kaavavalinta, mutta pituutta lisäisin reilusti niin, että se ulottuisi ainakin puoleen pohkeeseen kuten esikuvansa. 



OSLO PIPO
Myöhäisheränneenä tälle pipo mallillekin sytyin vasta kun kuumin buumi lienee jo hieman laantunut. Malli vaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan KAUNIS. Näitä kun neuloisi monessa eri värissä niin olisi sitten joka tilanteeseen sopiva. Plussaa vielä sekin, että malli on unisex. Vaikka pipottaisi koko perheen! 


UFO NEULETAKKI VALMIIKSI
Toissa kesänä aloitin puuvillalangasta neulomaan itselle neuletakkia .Takakappale sekä suurin osa toisesta etukappaleesta olisi valmiina, mutta innostus lopahti. Nyt jos jatkaisi niin tämän voisi saada jo keväällä käyttöön. Malli on kaunis ja värikin ihan lemppari! 



LAPASET
Elämäni ensimmäiset ja ainoat lapaset olen neulonut kuudennella luokalla. Niistä tuli ihan eriparit ja kesti valmistua iäisyys. Nyt vasta on herännyt ajatus, että opettelisin uudestaan. Laitan sen tänne To do-listalle, ettei se vaan jäisi taas ajatuksen tasolle. 



WANT TO DO: 

VIRKATTUJA TISKIRÄTTEJÄ
Näiden tekemisestäkin olen haaveillut kauan. Virkkuukoukku ja minä ei olla ihan parhaita ystäviä, suhteemme on ehkä tuttavuusasteella, joten  tähän voisi vähän panostaakin. Prinsessajuttu-blogin Miran tiskirätit on suorastaan herkullisen näköisiä ja värisiä! Lisäksi blogissa on ohjeet kuuteen erilaiseen tiskirättiin ja näin äkkivilkaisulla ohje vaikutti jopa meikäläisellekin ihan ymmärrettävältä. 
Ja eikun lankaostoksille... :) 



TREENIVAATTEET ITSELLE
Ostin treenivaatteiden pdf-kaavat Ki-ba-doolta joulukuussa ja kovasti tekisi mieli kokeilla tehdä itselle trikoot ja pusero. Jospa treenaaminenkin tuntuisi mielekkäämmältä itsetehdyissä vermeissä?
Kankaitakin näihin saa jo aika kivasti monesta nettikangaskaupasta. 



KÄSITYÖMESSUT
Tämä on ollut haaveena ja jonkin vuoden ja ehkäpä tänä vuonna olisi jo aika toteuttaa tämä messuhaave. Nyt en tarkoita mitään pieniä paikallisia messuja, sillä ne on nähty ja koettu. Nyt puhutaan The Messuista eli Tampereen Suomen Kädentaidot -messuista 13.-15.11.2020. Tänne lähdettäisiin käsityöystävän kanssa kahdestaan :) 

MAKRAMEE SEINÄVAATE
Tähänkin "trendiin" olen vasta viime aikoina alkanut lämmetä ja tätä on kyllä ihan pakko jo kokeilla. Instagramissa vastaan on tullut toinen toistaan kauniimpia toteutuksia ja tytär omalle seinälleen ehti tällaisen jo tilata viime vuoden puolella. Silloin en vaan ehtinyt sitä toteuttaa, mutta ehkäpä nyt olisi sen aika. Kepakkokin on ollut valmiina jo viime syksystä saakka kun sen yhdeltä metsäreissulta mukaani poimin :) 

Olisihan näitä haaveita vaikka mitä ja joka päivä mieleen putkahtaa jotain uutta, mutta lähdetäänpä näillä liikkeelle ja täydennellään sitten vuoden mittaan :) 
Vielä yksi työpäivä ja sitten pääsee viikonlopun viettoon. Ehkäpä pääsisi aloittelemaan jo jotain tältä listaltakin. 
 
Miltä sinun listasi näyttää?  

Mukavaa viikonloppua sinulle! 




 

Käsityövuosi 2019

Niin se on porskuteltu vuosi 2019 loppumetreille ja on aika tehdä katsaus taaksepäin. Mitä kaikkea vuosi sisälsikään? 

Pilkettä Handmade -blogini sai alkunsa helmikuun 9. päivä, joten taivalta on miltei se vuosi jo takana. Tuntui kivalta aloittaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä ja eriyttää nämä kaksi rakasta harrastusta, käsityöt ja puutarha omiksi blogeikseen. Bloggaus on saanut jälleen uutta virtaa! 

Alkuvuoteen mahtuikin muutamat villasukkien neulomiset, vähän korttiaskartelua sekä Helsingin Kädentaitomessut.



 Keväämmällä alkoi ompeluinnostus taas heräämään ja surauttelin itselleni muutaman peruscollegen, kierrätysverhosta pikkutytölle takin ja kudoinpa vielä kolmiohuivin itselleni. 


Yhdeksi suosituimmista kirjoituksista on osoittautunut postaus, jossa teen makramee sulkakorvakorut. 


Tutustutin teidät myös kalenteriharrastukseni saloihin esittelemällä muutamia kalenterituunausjuttuja. 



 Syksymmällä alkoi taas puikot viuhua ja niiltä tipahteli parit sukat sekä uutena juttuna kierrepanta. 


Marraskuussa sain idean blogin joulukalenterista. Niissä merkeissä kuluikin sitten pari viimeistä kuukautta tehden julkaisuja valmiiksi ennakkoon. 


 Sellainen oli Pilkettä Handmade -blogin ensimmäinen vuosi. Saapa nähdä mitä uusi tuo tullessaan? 

Pssst... Vielä on tiistaihin 31.12. saakka aikaa vastata Luukku 23 kyselyyn ja osallistua samalla arvontaan. 


 

Luukku 18 | Tonttulakki ommellen

Milläs mallilla on joulun tärkein asusteesi eli Tonttulakki? Jos se vielä puuttuu niin nyt ommellaan se  yhdessä! Ilmaiskaavoja löytyy netistä monia. Tässäpä linkit muutamiin: 

NÄITÄ TARVITSET

  • jouluista trikoota n. 60cm
  • resoria
  • ompelukoneen tai saumurin

 NÄIN OMPELET TONTTULAKIN

Leikkaa tonttulakki trikoosta kaavan mukaisesti ja lisää saumanvara. Lakki leikataan yleensä taitteelta, jolloin ommeltavia saumoja jää vain yksi. Leikkaa samalla resorista hieman lakin ympärystä pienempi, kaksinkertainen kaitale. 
Ennen  takasauman ompelemista kiinnitin lakin kärkeen joko tupsun tai kulkusen. Näin se kiinnittyi takasauman ompelun yhteydessä paikoilleen. Ompele resori renkaaksi ja taita se kaksinkerroin. Ompele sitten lakin alareunaan hieman venyttäen. Käännä lakki oikeinpäin. Valmis! 




 Näitä olikin niin mukava ja nopea tehdä, että huomaamatta valmistui aika monta! Nämä tonttulakit tein viime vuonna joulumyyjäisiin. Mukavasti ne kävivätkin kaupaksi.


Enää ei ole montaa yötä jouluaattoon...

Kiva kun kävit ♥



Luukku 12 | Kestohedelmäpussi

Meillä asuu vastuuntuntoinen nuori, joka on hiljalleen saanut vanhempansa kiinnittämään huomiota mm. muovin kulutukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokakaupassa käydessämme meillä on ostoskassit (kestokassit) mukana, emmekä osta kaupasta muovikasseja. Lisäksi hedelmiä ja vihanneksia ostaessa käytämme kestopusseja. Näitä jälkimmäisiä tuntuu olevan ihan liian vähän, joten tänään teemme Kestohedelmäpusseja.

NÄITÄ TARVITSET

  • verkkomaista kangasta, esim. valoverho tms. 
  • nyöriä tai hiuslenkkejä ja pieni pätkä nauhaa
  • palan puuvillakangasta
  • ompelukoneen

Leikkaa verhosta haluamasi kokoinen pussi. Esim. 25cm x 35 cm on jo aika hyvän kokoinen. Hyödynnä taite niin, että sinulle jää vain pohja ja toinen sivusauma ommeltavaksi. Myös verhon hulpioreuna on hyvä hyödyntää tässä pussin yläosaksi. Näin säästyt huolittelemiselta.


Leikkaa puuvillakankaasta 6cm x 14cm palanen, taita kahtia oikeat puolet vastakkain ja ompele pitkä sekä lyhyt sivu. Käännä oikeinpäin. Tähän tulee vaakaetiketti. 


Leikkaa nauhasta n. 4 cm:n pituinen pätkä. Pussinsulkija kumilenkki kiinnitetään sillä pussiin. Vaihtoehtoisesti voit ommella yläreunaan nauhakujan ja pujotella siihen kiristysnauhan.


Ompele pussin pitkä sivu oikeat puolet vastakkain niin, että sulkijalenkki tulee pussin yläosaan ja etikettipaikka vähän alemmas. Molemmat ommeltavan sauman väliin niin, että kun pussi käännetään oikein päin, ne ovat oikealla puolella sivusaumassa. Katso kuva alla.


Näin pussi on valmis käyttöön! 


Näitä on aika nopea tehdä, joten hyvin ehtii vielä pukinkonttiin! 

Oletko jo kokeillut aiemmin tai innostuitko nyt kokeilemaan? 

Touhukasta torstaita Sinulle! 

Ihana kun kävit ♥ 

 

Luukku 7 | Kestovanulaput


Tänään tehdään zero waste -hengessä kestovanulappuja. Näihin saa mukavasti tuhottua pienimmätkin tilkut, mitä ompeluksista jää!

NÄITÄ TARVITSET

  • trikoo-, flanelli- tai muita pehmeitä kangastilkkuja
  • juomalasin ja palan kartonkia tai pahvia sekä kynän
  • saumurin tai ompelukoneen

 NÄIN OMPELET KESTOVANULAPUN

Piirrä juomalasia apuna käyttäen kartongille ympyrä. Halkaisijan voit valita oman mieltymyksesi mukaan. Omissani on 8 cm.




Leikkaa valitsemistasi kankaista kaavalla ympyröitä 2x niin monta kuin haluat vanulappuja tehdä. Omiini valitsin toiselle puolelle trikoota ja toiselle puuvillavelouria. Kun olet leikannut kaikki kappaleet niin ompele ne reunoistaan yhteen joko saumurilla tai ompelukoneen siksakilla.


Päättele lopuksi langanpäät joko solmimalla tai pujottelemalla langat saumuriompeleen lomaan. Näin kestovanulaput ovat valmiit!

 Näitä voikin tehdä sitten tilkuista riippuen vaikka minkälaisia ja millaisilla väricomboilla tahansa. Kangas kannattaa valita kuitenkin niin, että laput pystyy pesemään 60 asteessa. Meikkitahrat eivät ihan matalassa lämpötilassa puhdistu. Näihin voi kierrättää mainiosti vaikka vanhat froteepyyhkeet. Näppärä tekaisee näille vielä säilytys/pesupussin vaikka vanhasta valoverhosta.

P.S. Samalla tekniikalla voi tehdä vaikka kestotiskirättejä tai -talouspaperia :) 


Mukavaa lauantaita sinulle!


Kiva kun kävit ♥





Luukku 4 | Hiuspompulat

Tänään hyödynnetään tilkkulaatikon tilkkuja ja tehdään niistä Hiuspompuloita! 

Harvoin saa ompelutöissä käytettyä kankaan kokonaan, jolloin siitä jää erikokoisia tilkkuja. Itse laitan talteen kaikki sen kokoiset, joista voisi kuvitella vielä jotain tekevänsä. Pompuloihin pystyy hyödyntämään pienetkin palaset. 

NÄITÄ TARVITSET:  

  • tilkkuja
  • hiuslenkkejä

Piirrä ensin kaava. Tähänkin löytyy netistä vaihtoehtoja, mutta piirtelin itse tällaiset: 





Leikkaa kaksinkertaisesta kankaasta kaavan mukaiset palaset. Lisää leikatessa hieman saumanvaraa. 0,5 cm on jo riittävä. Tämän jälkeen ompele kappaleet reunoista yhteen, mutta muista jättää kääntöaukko n. 2cm. 






Käännä oikeinpäin ja ompele kääntöaukko kiinni joko koneella tai käsin. Koneommel jää piiloon solmun alle, joten se on hyvä ja nopea vaihtoehto.  Tämän jälkeen kappale solmitaan hiuslenkin ympäri ja pompula on valmis! 





Viime vuonna tein joulumyyjäisiin vähän jouluisemmista tilkuista näitä pompuloita. 




Nämä ovat varsinkin pikkuneitien mieleen! 


Kiitos kun kävit ♥