Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit

Keittiön uudet tuunatut tuolit

Neljä vuotta sitten teimme melkein koko alakerran kattavan pintaremontin. Vain pesutilat ja sauna jäi entiselleen. Rempan yhteydessä vanha keittiön pöytäkalusto sai lähteä ja tilalle ostettiin paremmin remontin jälkeiseen tyyliin sopiva. 

Meni pari vuotta ihan hyvin ja tyytyväisenä, kunnes keittiön pöytä alkoi lenua ja jotain poikkipuita katkesi. Mies alkoi suunnitella uutta pöytää ja niinpä syksyllä -18 kannoimme uuden, komean, itsetehdyn lankkupöydän keittiöön. 

 


 

Jätimme silloin sille kaveriksi vielä nuo rottinkituolit. Vaikka alkuun ne ei mielestäni sopineet yhteen ollenkaan, niin kummasti se silmä ajan myötä tottuu. 

Tuolien laatu ei kuitenkaan osoittautunut juuri pöytää paremmaksi ja pian alkoi rottinkisäleitä irtoilla. Lisäksi istuinosan alapuolella ei ollut mitään tukea, joten istuit pelkän rottingin päällä. Mies tekikin jokaiselle tuolille vanerista kovikkeen, joka tuli istuintyynyn alle. Varjopuolena tuoleista tuli vieläkin raskaampia ja hankalasti liikuteltavia. Jälkikasvu muisti joka kerran yhdessä syödessämme mainita huonoista tuoleista. Niinpä aloin keväällä etsiskellä meille uusia.

Eri vaihtoehtoja selailtuani, jostain muistin sopukoista putkahti mieleen Bonanza-tuoli. Siinä olisi samaa muotokieltä kuin pöydässäkin. Lisäksi tuolin selkänojassa on sellainen pieni aukko, joka on  aivan ihana. Niinpä soitto sedälle ja heiltä tuoli sovitteille. Ja sehän passasi kuin nenä päähän! 

Netin myyntipalstalta sitten bongasin koko kaluston, 6 tuolia ja pöydän, hinta 50€. Pöydällähän en mitään tekisi, mutta kun kuului kauppaan niin meille se lähti. Tytär sen varasikin heti itselleen. Aikoi ottaa mukaansa sitten kun muuttaa pois kotoa. 


 

Vasta kotona selvisi, ettei tämä ollutkaan aito Bonanza -kalusto vaan kopio. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä tässä oli ihan yhtä hyvä istua kuin aidossakin. Eron huomasi tuosta selkänojan kaaren pituudesta. Bonanzassa se tulee vielä pidemmälle. 

Suunnitelma tuoleille oli hioa istuin ja selkänoja puupinnalle ja petsata. Muut osat maalaisin valkoiseksi. 

 



 Aloittelin hommaa kesälomalla ja kuvittelin saavani valmiiksi. Tuolit osoittautuikin aika työläiksi, varsinkin nuo sorvatut osat. Käsihiomakoneella sai hyvin istuimen ja selkänojan hiottua, mutta jalat ja selkäosan pinnat oli käsin hiottava. Niissä onneksi riitti kevyt pinnan rikkominen, sillä laitoin pohjamaalin. Jokaisen maalikerroksen välillä oli kuitenkin kevyesti hiottava ja maalipintoja tuli kolme. 

Petsinä oli Liberonin Spriipetsi , sama jota on keittiönpöydänkin kannessa. Sitä laitoin pari kerrosta ja lopuksi vielä öljysin sen saman sarjan öljyllä.


 


Kieltämättä lopputulos vähän jännitti, mutta onneksi tuoleista tuli aika kivat ja raikkaat. Ja mikä parasta, nyt ovat pöydän kanssa samaa paria! Aika paljon matalammathan nämä ovat mitä entiset ja se tuntui alkuun oudolta. Nyt kuitenkin keittiö näyttää kivan avaralta kun tuolit ei vie kaikkea tilaa. 

 


 

 Tykkäätkö tuunata vanhasta uutta?

 




Lankojen värjäystä punajuuriliemellä

Lankojen värjäys on kiehtonut jo pidemmän aikaa ja viimein rohkaistuin kokeilemaan. Pohjatöitä tein lähinnä lukemalla muiden kokemuksia sekä katsomalla muutamat juutuuppivideot. Edellisenä iltana vyyhditin muutaman lankakeräsen valmiiksi ja käytinkin melkein kaikki valkoiset ja luonnonvalkoiset jämäkerät. No täytyy myöntää, että ostin pari kerää Novita Woolia täydennykseksi jos sattuisin innostumaan, ettei sitten heti loppuisi värjättävät kesken. 



Puretin langat etikka-vesiliemessä, jossa ne lilluivat n. puoli tuntia ennen värjäyspataan laittamista.


Muistin, että jääkaapissa oli purkki punajuuria ja jostain olin lukenut, että liemi kävisi myös värjäämiseen. Niinpä kaivelin purkin jääkaapin perukoilta ja otin liemen talteen.  Ihan tarkkaa ohjetta en liemellä värjäämiseen löytänyt joten sovelsin. 

Näin tein: 

Laitoin kattilaan silmämääräisesti vettä ja kaadoin puolet punajuuriliemestä sekaan. Sekoittelin ja laitoin levyn lämpenemään. Pidin huolen ettei se kiehuisi. 


Kun liemi oli kuumennut laitoin langat kattilaan. Ensimmäinen väri oli aika hentoinen vaaleanpunainen joten lisäsin heti alkuun punajuurilientä suoraan lankojen päälle ja sekottelin varovasti. Lisäilin lientä vielä myöhemminkin kunnes olin tyytyväinen väriin.



Annoin lankojen hautua pienellä lämmöllä noin 45 min. Pidin lämpötilan 80 asteessa ja mittailin sitä aina välillä kinkkumittarilla. Tämän jälkeen annoin keitoksen jäähtyä hetken aikaa ja sitten huuhtelin vyyhdit lämpimällä vedellä. Vyyhtiä huuhdellaan kunnes huuhteluvesi on kirkasta. 

Olin odottanut jokseenkin punaisempaa väriä, mutta tästähän tuli aivan ihana!


Nämä oli siis jämäkeriä, joiden vyötteet ei enää olleet tallella, joten tarkemmin en tiedä mitä ovat. Luulen kuitenkin, että vasemman puoleinen on Nallea ja oikea Seiskaveikkaa. Ainakin vahvuudet täsmäisivät niihin. Tykkään siitä, että väri ei ole kummassakaan aivan tasainen. Ohuemmassa langassa on häivähdys kellertävää kun taas paksumpi lanka on hieman viileämpi sävyltään.
 

Oli kyllä niin kivaa puuhaa, ettei varmasti jää tähän! 


Leppoisaa sunnuntai-iltaa Sinulle! 

 

Luukku 14 | Kotikosmetiikkaa

Oletko kokeillut tehdä itse kosmetiikkatuotteita? Jos vastasit ei, niin nytpä tehdään. Tänään luukusta paljastuu ohjeita Kotikosmetiikkaan.

PEHMENTÄVÄ JALKAKUORINTA (ohje Käsintehty Joulu -lehdestä)

NÄITÄ TARVITSET

Perusohje yhteen annokseen
  • 1 tl oliiviöljyä
  • 1 tl tummaa sokeria esim. ruokokidesokeria
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1-2 tippaa eteeristä öljyä, esim. laventelia tai kamomillaa

Kaada sokeri ja oliiviöljy pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon ruokasooda ja halutessasi muutama tippa eteeristä öljyä. Tee suurempi erä kerralla ja pakkaa kauniiseen lasipurkkiin. Kirjoita mukaan vielä käyttöohje: 

Hiero valmis  seos kevyesti jalkoihin ja anna vaikuttaa 10 minuuttia. Huuhtele jalat ja kuivaa huolella. 



Lisää ohjeita DIY kuorinta-aineisiin:

Ihoa hellivä kahvikuorinta
Hunajainen sokerikuorinta
Hurmaava vartalokuorinta x 2


JOULUINEN NESTESAIPPUA (ohje Käsintehty Joulu -lehdestä) 

NÄITÄ TARVITSET

  • 2 tuoksutonta palasaippuaa raastettuna (tai useampia jämiä)  tai valmiita saippuahiutaleita
  • 1,5 l purkki, joka kestää kuumuutta
  • 1l keitettyä vettä
  • 1-2 tl glyseriiniä
Laita saippuaraaste tai -hiutaleet purkkiin, kaada kiehuva vesi, sulje ja hölskyttele. Anna jäähtyä n. 10 tuntia. Lisää tarvittaessa saippuaa tai vettä, riippuen miten kiinteää seos on. Lisää glyseriini seokseen ja sekoita hyvin esim. sähkövatkaimella. 

Jouluntuoksua saat saippuaan hajustamalla mausteilla kuten kanelilla, kardemummalla tai vaniljalla. Nämä tuovat saippuaan myös hienon ruskean värin liuettuaan nesteeseen pari vuorokautta. Halutessasi voit vielä lisätä eteerisiä öljytippoja tehostamaan tuoksua tai lisätä väriä elintarvikeväreillä. 

Lopuksi purkita saippua ja tee kauniit etiketit.

Itse tehty kosmetiikka on paitsi ekologista, mutta myös turvallista, sillä tiedät mitä se sisältää. Eikä valmistus useimmiten ole edes vaikeaa. Monet tarvikkeista löytyvät  jokaisesta kodista, eikä tähän tarvitse satsata rahaa, jos ei halua hifistellä. Sekin tietysti sallittua ja siihen netissä on oma karkkikauppa: Limepop.  Raaka-aineiden ja tarvikkeiden lisäksi heidän sivuiltaan ja blogista löytyy paljon tietoa ja ohjeita kosmetiikan valmistukseen. 
Mikäli innostuit niin täällä lisää ohjeita: 

Ihanaa viikonloppua Sinulle!

Kiitos kun kävit ♥
 



Makramee sulkakorvakorut

Makramee solmeilut on olleet kovasti pinnalla viimeisen vuoden aikana. Itse lämpenen aina hitaasti uusille jutuille ja tälle en oikeastaan vieläkään. Törmäsin kuitenkin Instagramissa ihaniin sulkakorvakoruihin ja pakkohan sitä oli kokeilla! 

Kävin lankojani läpi etsien sopivaa, monisäikeistä puuvillalankaa ja viimein löytyi bambuviskoosi-puuvillasekoite lanka. Olen saanut tätä lankaa monta kerää jokin aika sitten äidiltäni, hänen siivotessa omia lankavarastojaan. Väri on hentoinen mintunvihreä ja ehkä juuri siksi en ole osannut siitä mitään tehdä. Tähän kokeiluun se oli kuitenkin täydellinen! 


Solmeilu tekniikasta löytyy hyvin videoita sekä kuvallisia ohjeita kun vain laittaa hakusanaksi #makrameesulkakorvakoru. Löysin ainakin kaksi eri tapaa tehdä näitä sulkia ja tässä niistä toinen. 

Leikkasin langasta ensin n. 30 cm:n mittaisen pätkän, josta tulee sulalle runko. Pujotin langat tuollaisen renkaan läpi, johon korvakorun koukku viimeisenä laitetaan. Välirengas taitaa olla oikea nimitys. 


Tämän jälkeen katkoin langasta n. 15 cm:n mittaisia pätkiä reilun määrän. Näistä langoista muodostuu itse sulat. Otin aina kaksi langanpätkää kerrallaan ja muodostin niistä lenkit. Toinen näistä tulee runkolangan alle ja toinen päälle. Pujotin lankojen päät aina vastakkaisen lenkin läpi.  


Sen jälkeen kiristin lenkit yhtäaikaa. 

 Kun lenkit oli kiristetty, työnsin langat runkolankaa pitkin ylös. Huomaa, että liian tiiviisti ei lankoja kannata toisiinsa työntää, sillä valmis sulka lähtee helposti kierteelle kun se on liian tiukka. Toki sekin on mielipideasia, sillä jos sulka on pitkä, pieni kierre on vaan kaunis.


Tällä tavalla jatkoin solmeilua kunnes olin saavuttanut haluamani mitan. Tämä lanka oli aika ohutta , joten tein kerroksia 20. Esimerkiksi moppilangasta tehdessä riittää hyvin 5-6 kerrosta, sillä se on huomattavasti paksumpaa. 

Viimeisen kerroksen jälkeen tein runkolankaan solmun. Näin langat eivät lähde valumaan vaan pysyvät hyvin paikoillaan
. 
Ei näytä vielä oikein sulalta? 


Seuraavaksi otetaankin kampa kauniiseen käteen ja aletaan kampaamaan säikeet auki! 
Kampaamisen jälkeen pitäisi näyttää tältä: 


Nyt tämä muistuttaa jo vähän sulkaa, mutta on silti hyvä käyttää vielä saksia ja trimmata sulka oikeaan muotoonsa.



Tähän vain koukku paikalleen ja korvakoru on valmis! 


Samaa tekniikka käyttäen voisi tehdä vaikka kaulakoruja. Erikokoisia sulkia vain vierekkäin muutama. Tai tehdä yhden sulan kaulakorun ja yhdistää tuohon runkolankaan vaikkapa helmiä. Vain mielikuvitus on tässäkin rajana. 

Itse haaveilen sellaisesta jättisulasta vaikka olohuoneen seinälle ♥

Leppoisaa sunnuntaita sinulle ja muistahan käydä äänestämässä!