Lankojen värjäystä punajuuriliemellä

Lankojen värjäys on kiehtonut jo pidemmän aikaa ja viimein rohkaistuin kokeilemaan. Pohjatöitä tein lähinnä lukemalla muiden kokemuksia sekä katsomalla muutamat juutuuppivideot. Edellisenä iltana vyyhditin muutaman lankakeräsen valmiiksi ja käytinkin melkein kaikki valkoiset ja luonnonvalkoiset jämäkerät. No täytyy myöntää, että ostin pari kerää Novita Woolia täydennykseksi jos sattuisin innostumaan, ettei sitten heti loppuisi värjättävät kesken. 



Puretin langat etikka-vesiliemessä, jossa ne lilluivat n. puoli tuntia ennen värjäyspataan laittamista.


Muistin, että jääkaapissa oli purkki punajuuria ja jostain olin lukenut, että liemi kävisi myös värjäämiseen. Niinpä kaivelin purkin jääkaapin perukoilta ja otin liemen talteen.  Ihan tarkkaa ohjetta en liemellä värjäämiseen löytänyt joten sovelsin. 

Näin tein: 

Laitoin kattilaan silmämääräisesti vettä ja kaadoin puolet punajuuriliemestä sekaan. Sekoittelin ja laitoin levyn lämpenemään. Pidin huolen ettei se kiehuisi. 


Kun liemi oli kuumennut laitoin langat kattilaan. Ensimmäinen väri oli aika hentoinen vaaleanpunainen joten lisäsin heti alkuun punajuurilientä suoraan lankojen päälle ja sekottelin varovasti. Lisäilin lientä vielä myöhemminkin kunnes olin tyytyväinen väriin.



Annoin lankojen hautua pienellä lämmöllä noin 45 min. Pidin lämpötilan 80 asteessa ja mittailin sitä aina välillä kinkkumittarilla. Tämän jälkeen annoin keitoksen jäähtyä hetken aikaa ja sitten huuhtelin vyyhdit lämpimällä vedellä. Vyyhtiä huuhdellaan kunnes huuhteluvesi on kirkasta. 

Olin odottanut jokseenkin punaisempaa väriä, mutta tästähän tuli aivan ihana!


Nämä oli siis jämäkeriä, joiden vyötteet ei enää olleet tallella, joten tarkemmin en tiedä mitä ovat. Luulen kuitenkin, että vasemman puoleinen on Nallea ja oikea Seiskaveikkaa. Ainakin vahvuudet täsmäisivät niihin. Tykkään siitä, että väri ei ole kummassakaan aivan tasainen. Ohuemmassa langassa on häivähdys kellertävää kun taas paksumpi lanka on hieman viileämpi sävyltään.
 

Oli kyllä niin kivaa puuhaa, ettei varmasti jää tähän! 


Leppoisaa sunnuntai-iltaa Sinulle! 

 

6 kommenttia

  1. Nättiä pinkkiä :) Jään odottamaan että mitä langasta tuleekaan... :)

    VastaaPoista
  2. Eipä olisi voinut tulla kevääseen paremmin sopivaa värisävyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Luulin värin olevan paljon voimakkaampi kun kyseessä oli kuitenkin punajuuri, mutta tämä oli tosi hyvä 😍

      Poista
  3. Saitpas kivan väriset langat! Ja hauskaa uuttaa kokemusta. Minulla on vieläkin kokeilu jäänyt tekemättä... Haaveissa kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mielenkiintoinen kokeilu! Ajattelin kokeilla kesällä myös värjäämistä kasveilla. Sitä voisi tehdä tuolla ulkosalla kun tilaa olisi enemmän :)

      Poista