Luukku 5 | Joulukortit ja lähetyspäivät




Tänään askarrellaan muutama Joulukortti. Edessä on pidempi viikonloppu, joten mukaan voi ottaa vaikka koko perheen askartelemaan. 

Tyylejä ja tekniikoitahan on juuri niin monta kuin on tekijääkin. Toiset tykkää simppelistä, kun taas toiset käyttävät aikaa koristeluihin. Itse olen siltä väliltä.  

NÄITÄ TARVITSET

  • valmiita korttipohjia tai kartonkia kortteja varten
  • erilaisia papereita, paperikkoja, tarroja, nauhoja, leimasimia jne
  • sakset, liimaa/tarratyynyjä

Ostin jokin aika sitten leimasimen, jossa on kaunis enkelikuvio. Nyt kokeilin tehdä sillä vähän yksinkertaisemman kortin. 


Leimailussa saa olla tarkkana, että kuvio tarttuu kokonaan. Tässä jäi tuosta helmasta vähän vajaaksi. Leimatessa onkin hyvä käytttää sellaista akryylilevyä, johon tuon leiman saa tarttumaan kiinni. Sillä on helpompi saada tasaisesti painettua kuvio pohjaan. Itse olin nyt vähän hätäinen ja näin siinä sitten kävi...



Yhteen korttiin käytin tuollaista 3D kuvaa. En ole aiemmin näitä tehnyt, joten oli kiva kokeilla miten sellainen onnistuu. Kuvan olen joskus tulostanut netistä, tarkempaa alkuperää en muista. 



 Alemmasta kuvasta näkyy hyvin, miten nämä kerrokset kootaan. Tähän käytin sellaisia pieniä liimatyynyjä, jotta kolmiulotteisuus toteutuisi. Kuvien asettelun kanssa sai olla tarkkana, että tulee juuri oikeaan kohtaan. Muutoin kuvio ei näytä ehjältä.
 


Näiden kahden kortin lisäksi tein ihan leikkaa-liimaa -tekniikalla pari korttia. Näihin käytin valmiita kuviopapereita, jotka ovat peräisin jouluisista paperikoista. Olen niitä aina joulun jälkeen ostanut alennusmyynnistä seuraavan joulun askarteluja varten.


Ja milloinkas ne joulukortit sitten pitääkään lähettää?


KOTIMAAN JOULUKORTTIEN LÄHETYSPÄIVÄT

Joulutervehdysten punaisessa postituskuoressa Joulusaunojat -merkillä tai edellisjoulujen ikimerkillä varustetut kortit on postitettava viimeistään ke 11.12. klo 23.59. Postin lakosta johtuen ainakaan meille ei tätä kuorta ole vielä tullut, mutta postin asiointipisteistä niitä varmaankin saa.


Jos et ehdi postittaa kortteja punaisessa postituskuoressa niin eipä hätää! Voit lähettää ne Joulukonsertti-postimerkillä tai muulla kotimaan ikimerkillä varustettuna viimeistään 17.12.

Joulusaunojat -joulumerkki maksaa 0,90€/kpl ja Joulukonsertti -postimerkki puolestaan 1,60€/kpl.


Sitten vaan luovuus valloilleen ja kortteja askartelemaan! 

Kiva kun kävit ♥


4 kommenttia

  1. Kauniita kortteja ole tehnyt! Itsellä taitaa jäädä joulukortit tekemättä. Muutaman ostokortin postitan vanhemmille sukulaisille:) Kivoja joulunaluspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Itsekin postitan vain muutaman kortin tänä vuonna. Ihanaa joulunodotusta sinullekin!

      Poista
  2. Voi miten suloisia kortteja! Leppoisaa joulun odottelua ja Hyvää itsenäisyyspäivää💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin ja ihanaa joulunodotusta <3

      Poista