Kierrepanta neuloen vol. 2

 Aika jännä juttu! Melkein tasan vuosi sitten neuloin ensimmäisen kierrepantani. Nyt sama innostus iski taas ja tällä kertaa tein putkeen heti kolme. 



Tähän pantaan yhdistin kaksi eri lankaa. Toinen jokin melkein seiskaveikka vahvuinen tumma lila sekoitelanka ja toinen vanharoosa mohairlanka, olisiko ollut ihan Novitan Rose Mohair. Lankojen yhdistelmästä tuli mielestäni kaunis, vaikka en ihan lilasta värinä niin kauheasti tykkääkkään. 



Toisen pannan tein Sirdar Indie langasta, jossa on 51% villaa ja 49% akryyliä. Vaikka akryyliä on melkein puolet, lanka tuntuu silti todella pehmeältä ja enemmän villaiselta kuin keinokuidulta. Tätä oli jäänyt pari täyttä kerää tyttären villatakkiprojektista (joka ei koskaan valmistunut) ja koska rakastan näitä värejä niin pitihän se puikoille laittaa ♥ 



Neuloin nro 8 puikoilla, joten eihän siinä kauan mennyt kun panta oli jo valmis! Tällaiset nopeasti valmistuvat työt on varsin mukavia. Tulee tuottoisa olo! 



Kolmannen pannan neuloin siskolle, joka ihastui tuon ensimmäisen Instagramissa nähtyään. Toivevärinä oli harmaa. Siispä lanka-arkkua penkomaan. Löytyi yksi neuleen pätkä johon olin Novitan jonkin kausilangan neulonut. Purin sen ja neuloin sille uuden elämän :) 



Nämä pannat on kaikki neulottu ihan suorana pätkänä. Silmukoita n. 20 ja neulottu 1o, 1n koko ajan. Välillä mitattu, että tulee oikean pituinen. Kun mitta on sopiva, päätellään silmukat suht. napakasti, ettei jää löysempi kuin aloituspää. Helpompi ommella kun ovat samanmittaiset :) 

Kierre näihin tehdään siis ompelemalla. Taita panta oikeat puolet vastakkain. Aseta pannan päät limittäin ja ompele. Lopuksi kääntele panta muotoonsa. Alla havaintokuva kun en hoksannut työvaihekuvia ottaa. Pahoittelut jo etukäteen kuvan grafiikasta ja laadusta!!!


Tällä tavallakin kierteestä saa kauniin ja itse tykkäsin, että on hieman helpompikin kuin neuloa kierre pantaan. Näihin saa mukavasti uppoamaan jämälankoja ja ovat nopeita neuloa. Illassa valmistuu ihan helposti kun on paksu lanka ja paksut puikot! 

 





6 kommenttia

  1. Nää kierrepannat on kivoja. Mäkin varmaan tasan vuosi sitten innostuin niistä. Aika kiva tapa yhdistää ne noin ommellen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja on ja nopeita! Ommellen olikin paljon näppärämpi tapa saada kierre aikaiseksi kuin neulomalla, ainakin minulle :)

      Poista
  2. Onpa yksinkertaisen ja kivan näköinen panta x 3! Mukavat kuvat muutenkin. En ole itse kokeillut pantoja vielä mutta mä tulenkin aina jälkijunassa joka asiassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Minäkään en edelläkävijä ole oikein missään näissä kässäjutuissa. Toisaalta hyvä kun viimein innostuu, niin onkin jo paljon ohjeita ja vinkkejä saatavilla kun muut on ehtineet kokeilla :)

      Poista
  3. Tosi kivat pannat <3 Minun kanssa pitäisi tehdä itselle, kun tykkään pitää niitä enemmän kuin pipoa. Mukavaa marraskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Pitäisi kyllä jättää yksi omaankin käyttöön, sillä pannat on ihan käteviä silloin kun pipoa ei halua laittaa. Mulla pitää olla korvat suojattuna heti kun ilmat viilenee ja paremmin panta suojaa kuin pipo :)
      Mukavaa marraskuuta sinullekin!

      Poista