Aurinkovärjäys langoille

Kesäkuun alussa törmäsin somessa termiin purkkivärjäys/aurinkovärjäys. Lankojen värjäyksestä innostuneena oli tutkittava mitä se oikein tarkoitti ja miten se tehdään. 

Tieto oli aika hajanaista, lähinnä kokemusperäistä, joten keräsin tiedonmuruset ja päätin kokeilla. Minulla oli viime kesältä jäänyt pietaryrtin kukintoja, jotka olin kuivannut paperipussissa. Lisäksi sain ruokakaupasta keltasipulin kuoria. Näille kaveriksi keräsin vielä omalta pihalta vuohenputken tuoreita lehtiä.





Lankaa en kastellut etukäteen. Laitoin kasveja langan kanssa vuorotellen purkkiin ja lopuksi kaadoin päälle kiehautettua vettä sekä veteen liotetun alunan. Lasipurkin suulle laitoin muovipussin ja teippasin sen pakkausteipillä tiiviisti kiinni. Väri alkoi irrota heti.




Purkin siirsin ulos terassin hyllykköön, johon paistaa aurinko miltei koko päivän. Siinä purkki sai muhia vajaan kaksi viikkoa. Välillä kävin kurkkimassa miltä siellä näyttää, mutta juurikaan en purkkia käännellyt tai hölskytellyt. Väriä tuntui irtoavan yllättävän hyvin viikon vaihtuessa toiseen.



Ihan kahta viikkoa en millään malttanut odottaa, vaan oli jo päästävä katsomaan mitä siitä oikein tuli. Avasin teippaukset ja ensimmäinen reaktioni oli valehtelematta oksennusrefleksi! Niin yököttävälle tuotos haisi! Mietin jo, että miten ihmeessä saan tuon hajun pois ja selviänkö pesuhommasta oksentamatta? Tästä ei missään puhuttu mitään, vaikkakin olisihan se pitänyt ehkä itse hoksata. 

Kippasin koko komeuden siivilään ja aloin varovasti toisella kädellä nenästä kiinni pitäen irrotella kasveja langasta. Lopuksi huuhtelin langan tsiljoona kertaa! 




Väristä tuli kauniin keltainen ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen! Huuhtelun jälkeen lanka sai kuivua ulkona narulla pari viikkoa. Sinä aikana sadevesi teki tehtävänsä ja oksettava haju oli poissa. Samalla tuli testattua myös värin kesto, sillä tuona aikana sekä satoi että paistoi. Silti väri pysyi lähes yhtä intensiivisenä kuin tuoreeltaankin oli. 

Toisen kokeilun tein muuten samallalailla, mutta jätin alunan pois kokonaan. Mukana oli vähemmän pietaryrtin kukintoja, mutta lisäksi myös punasipulin kuoria. Tuoksu oli ihan yhtä huumaava parin viikon muhimisen jälkeen! 



Alunan vaikutuksesta ilmeisesti tuo väriero näissä langoissa. Keltainen ei ottanut oikeanpuoleiseen lankaan oikeastaan ollenkaan. Väri on muutenkin aika hailakka ja saatan värjätä tuon vyyhdin vielä uudelleen.




Tämä mun purkkivärjäys oli puhtaasti kokeilu, joten näin ei välttämättä oikeaoppisesti tätä hommaa tehdä. Riihivilla -blogissa on hyviä ohjeita kaikenlaisiin värjäyshommiin. Sieltä olen itsekin käynyt opiskelemassa, joten kannattaa käydä tutustumassa. Tässä linkki aurinkovärjäykseen Riihivillan tavoin.

Keittovärjäykset on jäänet yhteen kertaan toistaiseksi. Säätyyppi on ollut sen verran paahtava, ettei ole huvittanut alkaa keittelemään. Odotellaan siis viileämpiä kelejä niihin hommiin. 

Heinäkuukin alkaa olla kohta lopuillaan ja käsityösaralla on ollut aika hiljaista. Syssymmällä ehtii kyllä sitten niitäkin tehdä. Nyt aika on mennyt pihalla kasvihuoneen rakentamisen parissa. Eräänlaista käsityötä sekin tosin. Jos kiinnostaa niin tuosta sivupalkista löytyy linkki Puutarhablogini ja sieltä löytyy meidän Kasvihuoneprojekti2021. Pääset sinne myös tästä

2 kommenttia

  1. Värjäyskokeilut kasveilla ovat hauskaa puuhaa :) Olen ns. aurinkovärjäystä kokeillut kerran (mutta purkki oli valoisalla paikalla sisällä, ei kuitenkaan auringossa). Langasta tuli niin likaisen väristä, että en tykännyt väristä yhtään ja haju oli tosiaan yököttävä. En pitänyt lankaa ulkona (olisi varmaan kannattanut), vaan pesin monta kertaa ja liotin pitkään etikassa ja pesin taas. Haju ei lähtenyt kokonaan, joten ko. lanka meni roskiin... Sen jälkeen olen pitäytynyt vain aluna - lämmin vesi - muutama päivä purkissa -värjäyksessä. En tiedä senkään oikeaoppisuutta, mutta väri pysyy langassa ja hienoja sävyjä olen saanut. Tämän kesän ainoa värjäys on yksi kerä Nalle-lankaa ja se on juuri kuivunut hempeän vaaleansiniseksi :) Siitä kuvia jossain vaiheessa sitten blogiinkin :) Mukavaa heinäkuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa puuhaa nämä värjäilyt kyllä on. Taidan kuitenkin itse pysytellä ennemmin tuossa keittovärjäilyssä. Nyt vaan on ollut liian kuumaa siihen kun olen yleensä avotulella keitellyt :) Mukavaa kesän jatkoa sinullekin!

      Poista