Jujunan Hiiop- jumpsuit

Keväällä sain toimeksiantona ommella pikkuvaatetta pitkästä aikaa. Tuli toive jumpsuitista koossa 74 cm.

Jujunan Hiiop -jumpsuitia olin jo pitkään halunnut kokeilla ja kun malli kelpuutettiin niin tuumasta toimeen. Kankaat tilasin Nappinjalta ja sainkin huippua asiakaspalvelua puhelimessa. Kuviolliseen piti löytää mätsäävä harmaa ja verkkokaupan kuvan perusteella valinta osoittautui vaikeaksi. Niinpä soitin Nappinjalle ja myyjä etsi sopivan sävyisen kankaan myymälästä. Sain sitten ohjeet verkkokauppatilauksen tekemiseen kyseisellä kankaalla. Paketin tuloon asti jännitin, että menikö homma putkeen ja kyllähän se meni. Harmaa sopi täydellisesti kuviollisen sävyihin!

 


 

Vaikka itse olisin automaattisesti yhdistänyt tuohon jonkin ruskean tai lämpimänsävyisen yksivärisen niin toimii kyllä hyvin harmaallakin. Ja kun toiveesta tehdään niin silloin tehdään toiveiden mukainen :)

 

 

Kaava oli Suuri Käsityö -lehden numerosta 11-12/2019. Saman kaavan saa tilattua myös Jujunalta, jolloin saat sen koossa 50-158cm. 

Haalari oli suht helppo ommella, joskin tein muutamia pieniä muutoksia lähinnä ompelujärjestykseen kuin mitä lehden ohjeessa oli. Hupun sauman piilotin kaitaleella, jotta sain siitä viimeistellymmän. Puhtaasti ulkonäköseikka, mutta tässä pelkkä huoliteltu sauma jotenkin häiritsi omaa silmää.

 


Jumpsuitissa käytetyt kankaat ovat molemmat joustocollegea. Kuviollinen on nimeltään Eläinystävät, mutta se näytti tällä hetkellä olevan loppu varastosta Nappinjalla, mutta ainakin Lalialta sitä löytyy.  Harmaata en tähän pysty linkittämään, koska se valittiin myymälän puolelta. On kuitenkin tuollainen tummameleerattu. 

Haalariin tuo mukavasti ilmettä vinovetskari, jonka ompeleminen ei lopulta ollutkaan kovin vaikeaa. Eniten piti miettiä tuota kohdistusta hupun päällimmäisen osan kanssa. Kun sen oli hahmottanut niin loppu sujuikin melkein leikiten. Näitä voisi surautella useammankin ja jos pienimmässä koossa tekisi niin näihin saisi upotettua jämätilkkuja ihan mukavasti. 

Oletko kokeillut tätä kaavaa ja mitä tykkäsit? 

 


2 kommenttia

  1. En ole kokeillut, itse asiassa en ollut pitkään aikaan ommellut mitään, mutta nyt kesällä onnistuin väkertämään pari pussukkaa. Omille lapsillekin viimeksi joskus reilu kymmenen vuotta sitten :) Mutta tämä sinun ompelemasi on todella upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ tyytyväinen olen itsekin ja mukava oli pitkästä aikaa ommella pientä. Tuli valmistakin aika nopeasti :)
      Nuo sinun tekemäsi pussukat on kyllä niin kauniita!

      Poista