Strömsö-neulepaita

Villasukkien, pipojen ja neulepantojen jälkeen ollaan neuletöissä noustu seuraavalle levelille. Helmikuussa neuloin n. 30 vuoden jälkeen itselleni puseron! En ole oikein lämmennyt näille islantilais-ja norjalaisneuleille, mutta Strömsö-neulepaidan kuvio puhutteli. Kuvion yksinkertaisuus ja korumaisuus on niin kaunis ja värivaihtoehtoja rajaton määrä. Siihenpä värien määrään homma meinasikin ensin kaatua..

 

 

Ohjeen mukainen lanka olisi ollut Dropsin Karisma, 100% superwash villalanka. Tiesin kuitenkin, etten pystyisi sitä pitämään, joten valitsin Dropsin Cotton Merinon. Ensimmäinen ajatus väristä oli keltainen, mutta sitäpä väriä ei ollut kyseisellä ostohetkellä saatavilla. Päädyin sitten tähän turkoosin pohjaväriksi ja valkoiseen kuvioväriksi. Aika varmat värit. 

 

Tein neuleen M-koossa ja puikkokoko oli 5, jotta sain tiheyden täsmäämään ohjeeseen. Pusero neulottiin alhaalta ylöspäin kainaloihin asti, neulottiin hihat välillä ja yhdistettiin miehustaan. Sitten kaarrokkeen kuvio yhtenäisenä ja lopuksi pääntie. 



Pusero valmistui vauhdilla, vaikka neuloin sitä pääasiassa iltaisin.  Aloitin neuleen helmikuun puolivälissä ja se oli valmis alle kahdessa viikossa. Ennakkoon olin ajatellut olevani tyytyväinen jos valmista tulee kuukauden sisään! 

 


 

Neuleen viimeistelyyn menikin sitten pitempi aika, koska en oikein tiennyt mikä tapa olisi paras. Kylvettäisinkö vai höyryttäisinkö? Jos lanka olisi ollut tuota 100% villalankaa, olisi neule päässyt kylpyyn. Samalla pinta olisi tasoittunut ja lanka pehmennyt. Tällä kertaa päädyin kevyeen höyrytykseen silitysraudalla. Kostean harson läpi höyryttelin neuleen varoen kuitenkaan painamasta silmukoita lyttyyn. Pinta sileni huomattavasti, joten viimeistelyvaihe on todella tärkeä!(note to myself)  

 


 

Voin kyllä lämpimästi suositella tätä neuletta, vaikka olisit vasta-alkaja. Ohje oli selkeä ja sitä oli helppo seurata. 

Neuleen nopea valmistuminen ruokki entisestään neulomisennälkää ja tyttären puserotilaus tulikin sopivaan saumaan. Neulepaitabuumi kohdallani siis jatkuu :) 

 

Klikkaa tästä Strömsö-neulepaidan ohjeeseen.

 

 

 

8 kommenttia

  1. Onpas, onpas kaunis pusero. Siis tämä sinun versio tästä niin paljon nähdystä mallista. Hyvin näyttää tuo lanka sopivan ja istuvan kirjoneuleeseenkin. Tasaista jälkeä neulot, ja kyllä viimeistely kannattaa aina! Sukissakin.
    Hyvää pääsiäisen aikaa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ Pusero on aivan ihanan pehmoinen päällä ja hyvin sillä tarkeni kovemmallakin pakkasella. Viimeistely todellakin kannattaa aina. Ero oli aika huima ennen ja jälkeen :) Mukavaa pääsiäisen aikaa Sinullekin!

      Poista
  2. Ostin Strömsö neuleeseen Drops Lima langat. Vähän mietityttää tuo puikkokoko 5, se tuli minullekin mallitilkun perusteella. Oliko sinulla langan menekki ohjeen mukainen tällä isommalla puikkokoolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin ostaa pohjaväriä tuon 9 kerää ja yksi täysi kerä jäi.

      Poista
  3. Ostin juuri tuota Karisma lankaa kahteen puseroon.Miksi se ei käynyt sisnulle?

    VastaaPoista
  4. Hei, teitkö tuon helmaresorinkin 5 puikoilla vai oliko joku pienempi -mikä nro? Kiitos jos jaksat vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nyt en kyllä yhtään muista! Mahdollisesti tein senkin 5 puikoilla...

      Poista