Kepposet -kirjoneulesukat

Tytär tilasi itselleen alkuvuodesta villasukat kun kuulemma aina vaan teen kaikille muille. Sukissa piti olla pääkalloja ja mieleeni tulikin heti Heinikki Designin Kepposet -kirjoneulesukat.
Tilasin ohjeen ja niin alettiin suunnittelemaan sukkien värejä. Tytär ne lopulta itse valitsi ja kaikki langat löytyi omista varastoista. Lankana Novitaa ja Sockia.



Mallia jouduin muokkaamaan lopulta aika paljonkin, sillä ohjeen mukaiset sukat olisi olleet ylipolven mallia. Tytär puolestaan halusi sukistaan puoleen sääreen ulottuvat.


Niinpä joitain mallikuvioita jätettiin pois ja tehtiin eri järjestyksessä kuin alkuperäisessä mallissa. Nilkkaan lisäsin vielä resorin tuomaan napakkuutta. Sukat valmistuivat jo helmikuussa, mutta päätteleminen hieman viivästyi....


Eräänä sunnuntai aamuna otin sitten päättelyhommat haltuun näiden ja yksien toisten sukkien kohdalla. Melkein meni tunti per sukka näitä lankoja päätellessä! Lopputulos oli kuitenkin aika palkitseva ♥


Rakastan näitä värejä!


Taidanpa kutoa itsellekin tällaiset, mutta ihan sen alkuperäisen ohjeen mitalla :) 

Mukavaa maanantaita Sinulle! 


Capsule Wardrobe osa 3 - kapselin värimaailma ja värianalyysi

Keskeistä kapselipuvustossa ja vaatteiden yhteensopivuuden kannalta on valita toisiinsa sopivia värejä:
  • ota tummansininen, musta tai ruskea kapselisi pääväriksi
  • valitse 1-2 neutraalia väriä kuten valkoinen, harmaa tai beige tukemaan päävärejä
  • valitse 1-2 toisiinsa sopivaa tehosteväriä, jotka sopivat myös valitsemaasi pääväriin esim. turkoosia, minttua, punaista, okraa, roosaa, violettia, vihreän eri sävyjä
  • valitse muutamia vaatekappaleita, joissa on raitaa, pilkkuja, kukkia tai muita kuvioita 
Tarkoitus on valita kapselipuvustoon pääasiassa päävärin ja neutraalien värien vaatteita ja maustaa puvustoa tehosteväreillä sekä kuviollisilla vaatekappaleilla. 





Jos halutaan vähän syventää tekemistä niin seuraava, luonnollinen askel on lähteä kokoamaan puvustoa oikeilla väreillä. Niillä jotka pukevat sinua oikeasti parhaiten, sinun omat värisi. Kaikki värit eivät sovi kaikille, siksi kannattaa selvittää, mitkä värit saavat sinut hehkumaan. 

VÄRIANALYYSI

Värianalyysi tuli 1980-luvun loppupuolella Amerikasta Suomeen. Siinä kartoitetaan henkilön omat värit ja katsotaan mitkä sävyt korostavat näitä värejä parhaiten pukeutumisessa ja meikissä. Kokonaisuuteen vaikuttavat hiusten, ihon ja silmien värit kaikki yhdessä. 

Värit jaetaan vuodenaikojen mukaan, joista kevät ja syksy ovat lämpimiä, kesä ja talvi puolestaan viileitä.  Analyysistä riippuen värivuodenajat voidaan jakaa vielä jokainen kolmeen alakategoriaan. 

Kun tietää oman värimaailmansa, välttyy helpommin virheostoksilta. Täytyy kuitenkin muistaa, että analyysissä ei ole kyse siitä, käykö sinulle punainen tai vihreä vaan mikä sävy niistä on sinulle se oikea. 

Itselleni on aikoinaan (-93) tehty CMB:n (Color Me Beautiful) värianalyysi ja värivuodenaikani oli Vaalea Kevät. Raskauksien myötä kuitenkin hiusteni väri tummui ja jotkin värit tuntuivat liian vaaleilta, joten siirryin käyttämään kirkkaampia värejä Kevään ja Kesän paletista. Nyt taas kun hiuksissa alkaa olla jo paikoitellen harmaata, siirryn jälleen vaaleampien, ehkä vähän viileämpienkin värien käyttöön. 




Tässä kansiossa on hyviä vinkkejä ostoksille: 




Täällä on myös opas työvaatekapselin rakentamiseen!




Vaalean Kevään väripaletti näyttää vaalealta, pastelliselta ja lämpimältä.


Rinnakkaisväripalettini on Vaalea Kesä, josta voin käyttää vaaleimpia, pastellisia sävyjä. 



Uskon, että tiedostamattaankin jokainen tietää ainakin joitain itselleen parhaiten sopivia sävyjä ilman analyysiakin. Itse olen aina tykännyt omenanvihreästä ja se onkin yksi palettini sävyistä. 

Kaupoista voi olla haastavaa löytää juuri paletin sävyisiä vaatteita. Riittää kun tiedostaa itselle parhaat sävyt ja liikkuu samoissa tummuusasteissa sekä muistaa onko viileä (sävy taittuu siniseen) vai lämmin (sävy taittuu keltaiseen). 


Lupailin jo edellisessä tämän aiheen postauksessa, että käymme vaatekaappini läpi. No homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen eli aikaa ei vain ole ollut. Ensi viikolla alkaa loma, joten silloin tartun tuohon projektiin ja pääsette näkemään miten se oikein onnistui vai onnistuiko :) 

Aurinkoista maaliskuun ensimmäistä sekä mukavaa lomaa kaikille, jotka sen huomenna aloittavat! 


Makramee seinävaate

Tämän vuoden käsityötavoitteista yksi oli tehdä jotain makrame-tekniikalla. Tytär on jo jonkin aikaa puhunut, että haluaisi seinälleen makrame-seinävaatteen ja että voisinko tehdä sen hänelle. Niinpä tässä Kärkkäisellä käydessä ostin viimeinkin kerän moppilankaa. Vaihtoehtoja oli monia, mutta tämän ollessa tarjouksessa, päätös oli yllättävän helppo :)


Lankavan Chunkymop on paksu, löysäkierteinen ja narumainen Eko-puuvillalanka. Eko tulee siitä, että se on valmistettu kierrätyspuuvillasta. Langan paksuus on 4 mm ja löysän kierteen ansiosta se hapsuttuu kauniisti. Väriksi valikoitui tuollainen luonnonvalkoisen ja beigen välimuoto.

Seuraavaksi selailin netistä ohjetta seinävaatteeseen. Olin ostanut jo valmiiksi Koukussa -lehden, jossa oli kuvalliset ohjeet perussolmuista. Siitä oli hyvä opetella niitä tekemään. Youtubesta löytyi sitten video-ohje nättiin seinävaatteeseen, jota lähdin kokeilemaan.


Keppi, johon työtä aloitin tekemään on tuollaista sormenvahvuista rimaa, joka katkaistiin oikeaan mittaan ja jonka tytär sävytti vielä spriipetsillä halutun väriseksi. Seuraavaksi katkoin 16 kappaletta 180cm pituisia lankoja ja lähdin solmimaan. Videolla opastettiin  työ vaihe vaiheelta, joten tätä oli aika helppo tehdä.


Ainoa ongelmakohta oli kun piti tehdä kohosolmuja oikealta vasemmalle. Millään en tahtonut saada sitä onnistumaan kun en vaan tajunnut. Onneksi lopulta homma aukeni kun olin videota tuijottanut tarpeeksi kauan ja samalla harjoitellut solmun tekemistä. Kyllä sitä vaan tekemällä oppii!

Käsialassa olisi ollut vähän korjattavaa, sillä tehdessä sitä  pystyy hyvin säätelemään. Huomasin sen sitten kun tein jo toista työtä. Tyttö oli kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen eikä antanut mun alkaa sitä enää purkamaan ja korjaamaan.


Kuten kuvasta näkyy niin vähän tasaisempaa olisi voinut olla, mutta tällainen siitä nyt sitten tuli. Yllättävänkin helppoa ja todella koukuttavaa! Sunnuntai-iltapäivällä tähän meni aikaa ehkä kolmisen tuntia. Tämän valmistuttua piti laittaa heti toinen alulle!

Mieli tekee opetella lisää, sillä ohjeita ja malleja näihin on aika hyvin saatavilla. Kun tekniikka ja solmut on hallussa niin aika helppo on suunnitella myös ihan omia malleja. Ja lankoja löytyy vaikka minkälaisia ja -värisiä!

Onko makramee sinulle tuttu tekniikka? Mitä kaikkea olet tehnyt?

Viikon päästä alkaa talviloma ja silloin on tarkoitus tehdä kaikkea kivaa, myös käsitöitä. Meille tuli talvikin takaisin, joten ehkä  ehtisi vielä hiihtämäänkin. Nyt kuitenkin lähden katsomaan Mestaritekijä -ohjelmaa.

Mukavaa loppuviikkoa Sinulle! 





Capsule Wardrobe osa 2 - puvuston kokoaminen

Miten lähden liikkeelle kapselipuvuston rakentamisessa? 

Tee Pinterestiin oma tyylikansio, johon keräät kuvia omaa silmää miellyttävistä asukokonaisuuksista. Tällä rakennetaan pohjaa tyylille, jonka ympärille puvusto halutaan rakentaa. Jos tyylisi on jo selvillä niin hyvä, voit vain ammennella ideoita. Jos taas et oikein tiedä, mistä tykkäät niin tämä on hyvä keino selvitellä sitä. 


Täältä löytyy mun tyylikansio: Pinterest - Mun tyyli




Itselleni tästä on selvästi ollut hyötyä. Tiedän mistä pidän ja miten haluaisin pukeutua, mutta jossain vaiheessa se punainen lanka vain on hävinnyt tai katkennut. Nyt olisi tarkoitus tehdä muutos siihen asiaan. 

Mieti oman elämän aktiviteetit, joihin erilaisia asukokonaisuuksia tarvitset. Kapselipuvusto voi myös sisältää pienempiä kokonaisuuksia kuten esim. treenikapseli tai kotivaatekapseli. Tällöin voit keskittää pääpainon joko työvaatekapselille tai vapaa-ajan vaatekapselille.



Sitten hommiin! 

Varaa kunnolla aikaa (ja tarvittaessa eväät!) vaatekaapin läpikäymiseen. Kolme tuntia saattaa kulua ihan siivillä =D
Lajittele vaatteet, poimi joukosta lempparit ja hyvät yhdistelmät joita jo käytät. Kuluneet ja rikkinäiset vaatteet kierrätä asianmukaisesti. Hutiostot tai muuten käyttökelpoiset, mutta sinulle vääränlaiset vaatteet kannattaa myydä kirppiksellä.

Kun lajittelu on tehty on aika koota puvusto. Kapselista tulisi löytyä seuraavat vaatekappaleet:
  • 5-9 paitaa
  • 3-6 yläosaa: jakkuja, neuleita ja muita pitkähihaisia
  • 5-7 alaosaa: housuja, hameita ja shortseja
  • 1-3 mekkoa
  • 2-4 takkia
  • 3-6 paria kenkiä
Kun runko on kasassa, mieti millaisia vaatteita sinulta puuttuu. Tee ostosuunnitelma tarvittavia vaatteita varten. Tässä on hyvä muistaa, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Jos tykkäät käydä kirpputoreilla niin nyt kannattaa hyödyntää niitä. Puuttuvat palaset saattaa löytää hyvinkin edullisesti kun tietää mitä tarvitsee.

Mikäli vierastat kirpputoreja niin kausialennusmyynneistä saa uutta edullisemmin. Tällöin pitää kuitenkin elää hieman etuajassa, sillä nyt talvialesta täydennät ensi talven puvustoasi, kesäalesta seuraavaa kesää jne. Tällöin kannattaa trendivaatteet unohtaa ja keskittyä ajattomiin, aikaa kestäviin vaatteisiin.

Jos puolestaan olet käsityöihminen ja osaat ommella/neuloa niin mikäpä mukavampaa kuin tehdä itse omat vaatteet. Tällöin saat persoonallista ja juuri sinulle sopivaa. Jos et ole ommellut aiemmin ja se kiinnostaisi niin suosittelen kokeilemaan. Aloita helpoista töistä kuten asusteet. Huivissa on vain suoria sivuja, joten onnistut varmasti.
Kun varmuus kasvaa, voit siirtyä puseroihin, tunikoihin ja mekkoihin. Kirjastosta löytyy paljon käsityölehtiä sekä kaavakirjoja, joista saat piirrettyä kaavoja.


Netin kangaskaupat ovat lisääntyneet viime vuosina hurjasti, joten kankaita on helppo tilata. Suosittelen käymään myös kivijalkakaupoissa, sillä kankaiden hypistely kuuluu asiaan =D Muista kuitenkin, että ostovaate tulee usein edullisemmaksi, sillä laadukkaiden kankaiden hinnat pyörivät 20-30€/metri tuntumassa. Itse ommellen saat kuitenkin juuri sellaisia vaatteita kun haluat ja jotka ovat mittojen mukaan sinulle sopivia. Vertaistukea ja  muita ompelumaniaa sairastavia löydät mm. FB:n Ompeluelämää -ryhmästä :)

Päivitä kapselia vuodenaikojen mukaan. Jokaiselle voi olla oma puvusto. Pakkaa tällöin "väärän" vuodenajan vaatteet pois, jotta vain oikea puvusto on käytössäsi. Näin vaatekaappisikin pysyy siistinä ja selkeänä.

Tässä muutama hyvä vinkki kun kokoat kapselipuvustoasi:
  1. Älä vertaile kapseliasi muiden kapseleihin
  2. Lahjoita/myy pois kaikki, mitä et ole käyttänyt 5 vuoteen
  3. Hylkää sesonkivärit ja pysyttele lempiväreissäsi tai vuodenaikatyyppisi väreissä
  4. Mieti mihin haluat käyttää shoppailulta ja vaatekriiseiltä vapautuvan ajan :) 
  5. Luovu vaatteista, jotka aiheuttavat sinulle mielipahaa
  6. Älä odota parempaa aikaa. Aloita nyt!
Seuraavassa postauksessa käydään sitten mun vaatekaapin kimppuun. Katsotaan onnistunko saamaan järjestystä ja tilaa sekä kaivattua selkeyttä omaan pukeutumiseen :)

Mukavaa helmikuun ensimmäistä päivää sinulle!  


Capsule Wardrobe osa 1 - kapselipuvusto

Tasaisin väliajoin tulee mietittyä oman vaatekaapin toimivuutta ja lähinnä sen toimimattomuutta. Vaatetangot ja kaapit kyllä pursuilee vaatetta, mutta kun jonnekin pitäisi lähteä niin ei olekaan mitään päälle pantavaa. Tai löytyy joko ylä- tai alaosa ja sille ei sitten paria. Kuulostaako yhtään tutulta? 

Jo useampi vuosi sitten tutustuin termiin capsule wardrobe, tutummin kapselipuvusto. Se on minimiin karsittu vaatekaappi, jossa on kuitenkin kaikki tärkeä. 
Puvustoon valitaan 30-40 vaatekappaletta, mukaanlukien kengät ja takit. Värejä on kolme tai neljä. 

Kapselipuvuston idea on siinä, että kaiken tulee olla yhdistettävissä keskenään. Puvuston runko muodostuu perusvaatteista, enemmän klassisista kuin viimeisen trendin mukaisista. Tätä täydennetään sitten kauteen sopivilla asusteilla ja  vaatteilla esim. kesällä kevyillä, kuosillisilla topeilla Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaappisi menisi kertaheitolla uusiksi ja kaikki nykyiset vaatteesi saisivat lähteä. 

kuva Pinterest


Miksi kapselipuvusto?

Rahaa säästyy. Ostaminen helpottuu kun tiedät mitä tarvitset. Samalla virheostot vähenee.

Stressitaso laskee. Ei enää vaatekriisejä, ei viimehetken paniikkia "mulla ei ole mitään päällepantavaa!". Kaikki vaatteet sopivat keskenään yhteen, joten aina löytyy toimiva asukokonaisuus.

Tyyli selkeytyy. Turhat tyylirönsyt poistuu ja jäljelle jää ydintyyli, se kuka Sinä olet.

Aikaa säästyy. Ei valinnanvaikeuksia shoppaillessa tai kotona vaatteita valitessa.

Pukeudut paremmin. Vaatteet istuvat, ovat hyväkuntoisia ja löydät aina yhteensopivan asukokonaisuuden. Vaatteiden yhdisteleminen on helpompaa ja sinulla on monipuolinen puvusto.

Helpottaa vaatehuoltoa. Vähemmän vaatteita = vähemmän pyykkiä. Myös tekstiilipölyn määrä vähenee.

Itsevarmuutesi lisääntyy. Vaatteilla viestimme keitä olemme ja miten haluamme muiden näkevän meidät. Oikeissa ja istuvissa vaatteissa olo on itsevarmempi. Voit keskittyä olennaiseen kun ei tarvitse miettiä, että onko vaate liian tiukka tai pääntie liian iso.

Paremmat aamut. Aamut ovat tärkeitä, sillä se miten päiväsi alkaa vaikuttaa koko päivään. Kun avaat vaatekaapin niin syliin ei enää vyöry vaatteita vaan kaappi on selkeä ja järjestyksessä.

Eikö kuulostakin mukavalta? Tarkoitus olisi nyt lähteä toteuttamaan tätä omassa elämässäni. Katsotaan miten mun käy :)

Seuraavassa postauksessa kerron kuinka puvustoa lähdetään kokoamaan. Pysy kuulolla, mikäli kiinnostaa :)














Käsityövuosi 2020 - suunnitelmat

Uutta käsityövuotta alkaa olla jo kohta kuukausi takanapäin ja ajattelin vähän kirjata suunnitelmia ja toiveita tälle vuodelle. Voi sitten vuoden lopussa summata mitä tuli tehtyä ja mitkä suunnitelmat jäivät suunnittelun asteelle!

TO DO:

ANNILLE HOUSUT
Tytär pyysi, että tekisin hänelle housut omien mittojen mukaan. Siinäpä onkin mukavasti haastetta kun ei tuota kuosittelua ole juurikaan sitten kouluaikojen tullut tehtyä. Haaveissa toki ollut viimeaikoina useastikin, joten tässäpä pääsee sitäkin treenaamaan. Täytyy varmaan puhallella koulukirjoista pölyt pois ja ryhtyä opiskelemaan :) 

PITKÄ COLLEGETAKKI ITSELLE
Tästä olen haaveillut koko viime syksyn, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä. Heti kun näin Ommellisen Rentoilutakin ihastuin siihen ihan satasella! Ellen olisi pihi, olisin voinut tilata valmiin, mutta ajatus on kuitenkin tehdä vastaavanlainen ihan itse. Jujunan Summer Night olisi tähän täydellinen kaavavalinta, mutta pituutta lisäisin reilusti niin, että se ulottuisi ainakin puoleen pohkeeseen kuten esikuvansa. 



OSLO PIPO
Myöhäisheränneenä tälle pipo mallillekin sytyin vasta kun kuumin buumi lienee jo hieman laantunut. Malli vaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan KAUNIS. Näitä kun neuloisi monessa eri värissä niin olisi sitten joka tilanteeseen sopiva. Plussaa vielä sekin, että malli on unisex. Vaikka pipottaisi koko perheen! 


UFO NEULETAKKI VALMIIKSI
Toissa kesänä aloitin puuvillalangasta neulomaan itselle neuletakkia .Takakappale sekä suurin osa toisesta etukappaleesta olisi valmiina, mutta innostus lopahti. Nyt jos jatkaisi niin tämän voisi saada jo keväällä käyttöön. Malli on kaunis ja värikin ihan lemppari! 



LAPASET
Elämäni ensimmäiset ja ainoat lapaset olen neulonut kuudennella luokalla. Niistä tuli ihan eriparit ja kesti valmistua iäisyys. Nyt vasta on herännyt ajatus, että opettelisin uudestaan. Laitan sen tänne To do-listalle, ettei se vaan jäisi taas ajatuksen tasolle. 



WANT TO DO: 

VIRKATTUJA TISKIRÄTTEJÄ
Näiden tekemisestäkin olen haaveillut kauan. Virkkuukoukku ja minä ei olla ihan parhaita ystäviä, suhteemme on ehkä tuttavuusasteella, joten  tähän voisi vähän panostaakin. Prinsessajuttu-blogin Miran tiskirätit on suorastaan herkullisen näköisiä ja värisiä! Lisäksi blogissa on ohjeet kuuteen erilaiseen tiskirättiin ja näin äkkivilkaisulla ohje vaikutti jopa meikäläisellekin ihan ymmärrettävältä. 
Ja eikun lankaostoksille... :) 



TREENIVAATTEET ITSELLE
Ostin treenivaatteiden pdf-kaavat Ki-ba-doolta joulukuussa ja kovasti tekisi mieli kokeilla tehdä itselle trikoot ja pusero. Jospa treenaaminenkin tuntuisi mielekkäämmältä itsetehdyissä vermeissä?
Kankaitakin näihin saa jo aika kivasti monesta nettikangaskaupasta. 



KÄSITYÖMESSUT
Tämä on ollut haaveena ja jonkin vuoden ja ehkäpä tänä vuonna olisi jo aika toteuttaa tämä messuhaave. Nyt en tarkoita mitään pieniä paikallisia messuja, sillä ne on nähty ja koettu. Nyt puhutaan The Messuista eli Tampereen Suomen Kädentaidot -messuista 13.-15.11.2020. Tänne lähdettäisiin käsityöystävän kanssa kahdestaan :) 

MAKRAMEE SEINÄVAATE
Tähänkin "trendiin" olen vasta viime aikoina alkanut lämmetä ja tätä on kyllä ihan pakko jo kokeilla. Instagramissa vastaan on tullut toinen toistaan kauniimpia toteutuksia ja tytär omalle seinälleen ehti tällaisen jo tilata viime vuoden puolella. Silloin en vaan ehtinyt sitä toteuttaa, mutta ehkäpä nyt olisi sen aika. Kepakkokin on ollut valmiina jo viime syksystä saakka kun sen yhdeltä metsäreissulta mukaani poimin :) 

Olisihan näitä haaveita vaikka mitä ja joka päivä mieleen putkahtaa jotain uutta, mutta lähdetäänpä näillä liikkeelle ja täydennellään sitten vuoden mittaan :) 
Vielä yksi työpäivä ja sitten pääsee viikonlopun viettoon. Ehkäpä pääsisi aloittelemaan jo jotain tältä listaltakin. 
 
Miltä sinun listasi näyttää?  

Mukavaa viikonloppua sinulle! 




 

Arvonnan voittaja

Kiitos kaikille Luukku 23 kyselyyn vastanneille! Oli ihana, että jaksoitte antaa palautetta joulukalenterista ♥ Vastanneiden kesken lupasin arpoa jotain DIY hengessä ja niin tein. 
Netin arvontakoneella suoritetun arvonnan voittajaksi selviytyi:



Lämpimät onnittelut! Laitan sinulle sähköpostia :) 

Mukavaa sunnuntai-iltaa  ♥